Digi-askeesista jäi pois tämä teksti. Se julkaistiin Sokea piste -näytelmän käsiohjelmassa vuonna 2021.
Leikkauksen jumala Zombie
»Ajatukset ja ajattelutavat elävät pitkään, usein kauemmin kuin esittäjänsä, ja eläessään ne kirkastuvat ja kehittyvät. Jotkut ajatukset kantavat ja pysyvät elossa, jotkut unohtuvat ja kuolevat. Mutta joskus huonoiksi ja jopa vaarallisiksi osoittautuneita ajattelutapoja on vaikea saada lopullisesti haudan lepoon. Ne saattavat nousta esiin yhä uudelleen, vaikka ne olisi selvästi osoitettu vääriksi. Tällaiset ajatukset eivät ole eläviä eivätkä kuolleita; ne ovat, kuten talousnobelisti Paul Krugman niitä nimittää, eläviä vainajia, eli zombeja.» (John Quiggin, Zombitalous)
Ennen kuin se löysi tiensä päivätodellisuuteen, se kierteli virastoissa ja varjoisilla kujilla ympäri yhteiskuntaa ja mitä se näkikään? Tehottomuutta, turhia työntekijöitä, rehottavia rikkaruohoja, vahtimestareita, hissipoikia, kouluavustajia, kädet taskussa käveleviä ihmisiä, nenäänsä kaivelevia tyhjäntoimittajia, ihmisiä, jotka saivat palkkaa, olivat pelkkiä kulueriä eivätkä tuottaneet voittoa.
Se tiesi, että jos vain saisi mahdollisuuden, kriisin, edes pienen mullistuksen, sen hetki voisi koittaa.
Leikkauksen jumala Zombie syntyi 1990-luvulla talouskriisin ja hyvinvointivaltion aiheuttamista krampeista. Sen ensimmäinen inkarnaatio oli elvyttävä budjettikuri, joka mumisee – kuten Zombiet aina mumisevat – että tie talouden elpymiseen kulkee julkisten menojen leikkausten kautta.
Elokuvissa zombit himoitsevat aivoja, mutta taloudessa Zombie haluaa yksityistämistä ja leikkaamista.
Ollakseen elävä kuollut, leikkauksen jumala Zombie voi hyvin. Pahimpaan koettelemukseen se joutui finanssikriisin aikoihin, kun terveydenhuoltoalalle luvatut palkankorotukset uhkasivat edes periaatteessa sen horjumatonta valta-asemaa. Leikkauksen jumala ei unohda hetkeä, jolloin sen raison d’être, pääoman tuottoprosentti uhkaa pienentyä.
30 vuotta olemme uskoneet tähän jumalaan. Sillä ei ole mitään tekemistä Sotavelkojen maksun jumalan kanssa – vaikka näin väitetään –, koska silloin leikkauksia ei kohdistettu vain heikompiin, sairaimpiin eikä muukalaisiin, joita sijoitettiin satoja tuhansia köyhään ja sodan runtelemaan maahan.
Zombien ideat ovat niin ristiriitaisia ja epäuskottavia, että niiden täytyy olla totta.
»Taloustieteen, kuten muidenkin tieteiden zombit ovat usein ajatuksia ja väitteitä, jotka ovat kumoamiselle immuuneja. Väite, että vauraus valuisi rikkailta köyhille, on zombi-idean tyyppiesimerkki. Vaikka sen tappaisi kuinka monta kertaa tahansa, ryömii se aina uudelleen esille palvelemaan rikkaita ja mahtavia finanssivelhojaan», taloustieteen professori John Quiggin kirjoittaa kirjassa Zombitalous.
Internetin anarkistisessa ja globaalin rahan vapaan liikkeen kulttuurissa Zombien viha on kohdistunut kaikkiin niihin, jotka edustavat vanhan hyvinvointivaltion periaatteita ja epäjumalia.
Zombie vihaa erityisesti Täystyöllisyyden jumalaa, Byroksen jumalaa (lain mukaan toimivaa virkatyöläistä), Sekatalouden jumalaa, Ration jumalaa (järkiperäisen suunnittelun ja budjetin tekijää), Publiciksen jumalaa (julkisen organisoimisen mallia), Professiota (ammattimaista työtä), Autonomusta (itsenäistä kansalaista joka käyttää omaa järkeä), Journalismuksen jumalaa (toimittajaa joka ei tottele valtiota eikä pääomaa)…
Vaikka leikkauksenjumala Zombiella itsellään oli kaikki hyvin ja oma puutarha killui kalman kelmeässä valossa, se kehitti itselleen tärkeän vihollisen – jota ilman se menettäisi leikkausvoimansa.
Viimeiset 30 vuotta Zombie on pysynyt elossa kohdistamalla vihan siitä itsestään leikattuun kyljenpalaseen, josta sikisi satoja tuhansia ali-ihmisiä, irtisanottuja, lomautettuja, pitkäaikaistyöttömiä, rikkaruohoja, työnvieroksujia, työttömien reservejä, niin suuria joukkoja ihmisiä, että vaikka mitä tapahtuisi, palkat eivät koskaan nousisi niin korkealle tasolle, että ne uhkaisivat leikkauksen jumalaa. Sen pahin painajainen olisi, että poliitikot tai ammattiyhdistysliike liittoutuisivat työttömien – eivätkä pääoman – kanssa.
Vaikka Zombie on kuollut eikä sillä ole sydäntä, se kuitenkin uskoo. Se mumisee tunnustuksen sanoja kuten aliresursointi, alibudjetointi, kuripolitiikka, julkisten menojen karsiminen, budjetin tasapainottaminen, ylijäämäinen budjetti jne., jotka ovat juurtuneet jo suomalaiseen mielenmaisemaan.
Niille jotka eivät ymmärrä Zombien intressejä ja päämääriä, näyttävät ideat elvyttävästä budjettikurista ristiriitaisilta ja mielettömiltä ilmaisuilta.
Zombie hokee, että valtio ei saisi ottaa velkaa lisää, velkaantuminen olisi estettävä, vaikka valtiolla itsellään olisi varoja, ikään kuin Suomen valtio ei olisi velkaa itselleen (omalle pankilleen) 50 miljardia ja ikään kuin Suomella ei olisi eläkesäästöjä rahastoituna 230 miljardia tulevaisuuden varalle… tai itse asiassa näinhän on. Tai ikään kuin Helsingin kaupunki vaatisi säästöjä leikkauksen jumalan nimissä, vaikka sillä itsellä on runsaasti ylijäämää.
Mahdollisista tosiasioista huolimatta leikkauksen jumala Zombie tarvitsee aina lisää leikattavia, koska muutenhan se ei olisi elävä kuollut. Se keskittyy niihin, joita on enemmän. Rikkaita on vähän, köyhiä saa lisää tekemälläkin.
Zombie ei ole kiinnostunut sellaisista leikkauksista, jotka kohdistuisivat varakkaisiin, sitä ei kiinnosta rikkaiden veronkorotukset eikä varallisuusvero, sitä ei kiinnosta koroilla eläjät, sijoittajat, pääoma jne. Kaikki ne ovat liian kosmopoliitteja ja vikkeliä, ne vain laulavat I go liquid when you come around…
Siksi Zombie keskittyy niihin, jotka eivät pääse pakoon. Niihin, jotka ovat pääoman liikkeiden armoilla. Zombie rakastaa »julkisten palvelujen alasajoa, julkisen sektorin työntekijöiden irtisanomista ja rahan viemistä kansalaisten kukkaroista. Budjettikuri iskee aina pahimmin köyhiin, joilla ei ole mahdollisuutta ylläpitää kulutustaan säästöjen avulla» Quiggin väittää.
Zombie tietää, että nämä neuvot ovat ristiriitaisia, mutta siksi Zombie onkin kuolleena syntynyt ajatus.
Siksi Zombie voi aina palata näyttämölle ja sanoa, että ongelmat johtuvat leväperäisestä taloudenpidosta. Siksi zombie voi aina muistuttaa, että »kestävän taloudellisen toipumisen edellytys on, että julkinen sektori supistuu ja sallii yksityiselle sektorille enemmän liikkumatilaa.»
Zombien suurin saavutus on siinä, että sen idean on ostanut keskiluokka, joka on kasvanut ja vaurastunut samalla, kun työttömien määrä on pysynyt korkealla – jopa työvoimapulan aikoina. Työttömien ja köyhien marginaalia ei saa pienentää, koska silloin tehokkuuden tehostaminen ei olisi riittävän tuottavaa ja joutuisimme kohtaamaan tehottomia ihmisiä työelämässä. Me tarvitsemme heikkoja, jotta näyttäisimme voimakkailta.
Eihän pääomalla eikä yrityksillä ole yksinkertaisesti varaa maksaa enemmän palkkaa, koska silloinhan se vähentäisi heidän voittojaan. Eihän leikattu julkinen sektori voi palkata lisää väkeä tai nostaa palkkoja, koska…
Leikkaaminen osuu aina niihin, jotka ovat heikoimpia, tai jotka hoitavat yhteisiä asioita. Pääomalta ei leikata, vaikka se nauttii parasiittina yhteiskunnan rakenteesta, turvallisuudesta ja yhteishyvästä. Sitä ei kiinnosta investoida, vaikka sitä paapotaan juuri investointien toivossa, mutta hulluhan turhaan sijoittaisi, koska pääoman intressejä ja tuottoja edistetään muutenkin.
Korona pysäytti hetkeksi paniikkipuheen valtion velkaantumisesta, yhteiskunta halutiin pitää kasassa. Tämä ei tarkoita, että leikkauspolitiikka olisi menettänyt vielä voimaansa. Se ei helpolla kuole, ellei sen toimintaedellytyksiä tuhota
Viimeisen 30 vuoden aikana digitaalisella aikakaudella – osittain digitaalisen teknologian ansiosta – leikkauspolitiikka sisäistettiin täysin, tuottavuusohjelmat tarkoittivat tuhansien irtisanomisia julkiselta sektorilta, yliopistojen toimet jätetään täyttämättä, poliiseja on liian vähän, terveydenhuollossa on liian pienet palkat ja liian vähän työntekijöitä, lasten ja nuorten hyvinvointiin ei löydy resursseja...
Leikkauksesta tuli uusi normaali. Se synnytti leikkaavan katseen, joka etsii yhteiskunnasta heikkoja lenkkejä, tehottomuutta ja turhia ihmisiä.
Leikkauksen jumala Zombie elää vahvasti yhteiskunnan näyttämöllä.
Zombie on onnistunut nostamaan yksilöllisyyden, kyynisyyden ja oman edun ihannoinnin niin korkealle, että sillä on pokkaa esittää kaikki totuutta tavoitteleva, demokraattinen, yhteistä hyvää rakentava ja emansipatorinen toiminta pelkkänä oman edun likaisena ajamisena.
Sellaisena nähdään myös heikompien puolustaminen vain siksi, että olemme takertuneet kuolleena pidettyihin ideoihin.
PS.
Jätin tekstin pois Digi-askeesista. Se julkaistiin Sokea piste -näytelmän käsiohjelmassa. Susanna Kuparisen, Jari Hanskan & Satu Linnapuomin kirjoittama Sokea piste esitettiin Kansallisteatterissa 2021.
Tässä alussa mainittu mainio kirja:
John Quiggin, Zombitalous. Suomentaneet Hannu Laurila, Olli Herranen sekä työryhmä. Vastapaino 2014.