Sosiaalityö yhteiskunnan marginaaleissa

Arja Jokinen, Suvi Raitakari, Johanna Ranta (toim.)

etukansi

Ihmisten elämäntilanteiden erilaisuus ja eriarvoisuus ovat aina läsnä yhteiskuntapoliittisissa keskusteluissa.
Marginaalissa eläminen voi tarkoittaa asunnottomuutta, sairastumista, työttömyyttä ja oman paikkansa etsimistä, kun tuntuu, että muut elävät arjessaan normaalia elämää. Tavallisuutta, normaalia, hyväksyttyä tai valtavirtaa ei kuitenkaan ole olemassa ilman marginaalia.

Marginaalisuus ja marginaaleihin liittyvät kysymykset ovat sosiaalityön ydintä ja aina ajankohtaisia tutkimusaiheita. Sosiaalityö yhteiskunnan marginaaleissa valottaa moniulotteisesti konstruktionistista tutkimusotetta soveltaen sosiaalityön ja marginalisaation välisiä kytkentöjä.

Teoksessa tuotetaan eri näkökulmista uutta tietoa marginalisaatiosta painotuksen ollessa aikuisten parissa tehtävässä sosiaalityössä, sen käytännöissä ja kohderyhmissä. Lisäksi teoksessa tarkastellaan ajankohtaisia marginalisaatioon liittyviä yhteiskunnallisia ilmiöitä ja niiden seurauksia.

Kirja kutsuu kriittiseen itsereflektioon erityisesti käytettyjen käsitteiden ja kategorioiden sekä niihin kytkeytyvän vallankäytön suhteen. Teos soveltuu erityisesti sosiaalityön ja muiden yhteiskuntatieteiden tutkijoiden ja opiskelijoiden sekä sosiaalialan ammattilaisten käyttöön.

• 2022
• 386 s.

 

Lataa Open Access -versio osoitteesta:
http://doi.org/10.58181/VP9789523970014

Saatavilla myös maksullisena paperikirjana ja ePub-kirjana.

 

Teoksen Open Access -editio on lisensoitu CC BY-NC-ND 4.0 -käyttöluvalla. Voit jakaa avoimen kirjan, mutta sinun on mainittava lähde asianmukaisesti.Et voi käyttää aineistoa kaupallisiin tarkoituksiin, etkä tehdä siihen muutoksia. Tarkastele käyttölupaa osoitteessa:

https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/deed.fi


-