-

Itsemääräämisoikeus – Teoriasta käytäntöön

kirjan Itsemääräämisoikeus etukansi

Paul Tiensuu, Maija Aalto-Heinilä &
Anna Mäki-Petäjä-Leinonen (toim.)

Kustantaja: Vastapaino
Tampere 2023

Esittely

Yksilöiden oikeus määrätä itse omista asioistaan on yksi moraalisen ja oikeudellisen ajattelumme kulmakivistä. Mutta mistä tämä kulmakivi on peräisin? Mitä itsemäärääminen eli autonomia oikeastaan tarkoittaa? Kuka tai mikä voi olla itseään määräävä subjekti? Millaisilla oikeudellisilla keinoilla itsemääräämistä voidaan tukea?

Tässä teoksessa itsemääräämisoikeutta lähestytään monipuolisesti eri näkökulmista ja eri menetelmin. Kirjassa tarkastellaan esimerkiksi itsemääräämisoikeuden käsitettä suhteessa eri oikeudenmukaisuuden ja autonomian teorioihin, sekä sen historiallista kehitystä antiikin tasavaltalaisesta perinteestä moderniin liberalismiin ja feminismiin saakka.

Kirjassa kiinnitetään erityistä huomiota sellaisiin henkilöihin, joiden autonominen toimintakyky ei ole kehittynyt tai on alentunut, kuten lapset, vammaiset ja muistisairaat ihmiset. Yksilön itsemääräämisoikeutta tarkastellaan eri yhteyksissä, kuten hoitotilanteissa, digitaalisesta yksilöllisyydestä päättämisessä, sekä suhteessa muihin ihmisiin ja valtioon. Myös eläinten ja yhteisöjen itsemääräämisoikeutta tarkastellaan omissa luvuissaan.

Teoksen avulla piirtyy kuva yhtäältä itsemääräämisoikeuden käsitteen kompleksisuudesta, toisaalta sen alati kasvavasta tärkeydestä etenkin haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille.

392 s.

 

Saatavuus

Teos on saatavilla

Kovakantisena paperikirjana, joka ostettavissa Vastapainon nettikaupasta ja muista kirjakaupoista
ISBN 978-952-397-006-9 (painettu kirja)

Sähkökirjana (ePub 3.0), joka on ostettavissa Vastapainon nettikaupasta
ISBN 978-952-397-078-6 (ePub)

Open Access -versiona,
ISBN 978-952-397-084-7 (Open Access pdf)
DOI: 10.58181/VP9789523970069
OA-versio on saatavilla osoitteesta:
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069

 

Sisällys

1 Paul Tiensuu, Maija Aalto-Heinilä & Anna Mäki-Petäjä-Leinonen: Johdanto: itseys, autonomia ja itsemääräämisoikeus 7
DOI: 10.58181/VP9789523970069_01
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069_01

 

Osa I: Itsemääräämisoikeuden filosofia

2 Niko Noponen: Miten torjua herruutta – itseään määräävien kansalaisten tasavaltalainen vapaus 51
DOI: 10.58181/VP9789523970069_02
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069_02

3 Markku Oksanen: Itsemäärääminen ja itsensä omistaminen 73
DOI: 10.58181/VP9789523970069_03
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069_03

4 Arto Laitinen: Voiko yliopisto olla täysin autonominen? 95
DOI: 10.58181/VP9789523970069_04
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069_04

5 Matti Häyry: Itsemääräämisoikeus ja oikeudenmukaisuus bioetiikassa 113
DOI: 10.58181/VP9789523970069_05
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069_05

6 Maija Aalto-Heinilä: Autonomia ja hyvinvointi 133
DOI: 10.58181/VP9789523970069_06
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069_06

 

Osa II: Itsemääräämisoikeus oikeusteoriassa

7 Paul Tiensuu: Itsemääräämisoikeuden perusteleminen ihmisoikeutena 155
DOI: 10.58181/VP9789523970069_07
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069_07

8 Ida Koivisto & Pauli Rautiainen: Valtio yksilön itsemääräämisoikeuden määrittäjänä 183
DOI: 10.58181/VP9789523970069_08
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069_08

9 Sanna Mustasaari: Bileet! Feministinen teoria, relationaalinen autonomia ja nuorten seksuaalioikeudet 209
DOI: 10.58181/VP9789523970069_09
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069_09

10 Visa Kurki: Eläinten itsemääräämisoikeus? 233
DOI: 10.58181/VP9789523970069_10
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069_10

11 Jenni Hakkarainen: Kuinka digitaalinen ihminen kootaan? 251
DOI: 10.58181/VP9789523970069_11
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069_11

 

Osa III: Autonomia ja itsemääräämisoikeus käytännössä

12 Kirsi Pollari: Lapsen itsemääräämisoikeus terveydenhuollossa 273
DOI: 10.58181/VP9789523970069_12
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069_12

13 Heidi Vanjusov: Asiakkaan osallisuus itsemääräämisoikeuden ilmentäjänä päihdepalveluissa 303
DOI: 10.58181/VP9789523970069_13
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069_13

14 Susanne Uusitalo: Itsemääräämisoikeus, addiktio ja ”väärät valinnat” 329
DOI: 10.58181/VP9789523970069_14
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069_14

15 Anna Mäki-Petäjä-Leinonen: Autonomiaa relaatioissa – ikääntyvien ihmisten kokemuksia autonomiansa toteutumisesta 349
DOI: 10.58181/VP9789523970069_15
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069_15

16 Henna Nikumaa: Muistisairaan autonominen toimijuus – sairastuneen yksilölliset ja termisidonnaiset kokemukset 365
DOI: 10.58181/VP9789523970069_16
http://doi.org/10.58181/VP9789523970069_16

Kiitokset 391

Kirjoittajat 392

 

Open Access -julkaisemisen rahoittajat

Tämän kirjan avoimen julkaisemisen (Open Access) ovat rahoittaneet:

• Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitos
• Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta
• Suomen Akatemian rahoittama Vammaisuus ja ihmisarvo (Disability & Dignity) -hanke
• Suomen Akatemian rahoittama Algoritmisen läpinäkyvyyden mahdollisuudet ja rajoitukset (AlgoT) -hanke
• Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama hanke: Hyvinvoinnin turvaaminen pandemia-aikoina: kohti yhteistyöhön perustuvaa syndemioiden hallintaa (WELGO)
• Koneen säätiön rahoittama hanke: Varjoja paratiisissa? Muistisairaan ihmisen oikeuksien toteutuminen hyvinvointivaltiossa (VAPA)
• Helsingin yliopiston rahoittama Eläimet hyvinvointiregiimissä -hanke

Teoksen Open Access -editio on lisensoitu CC BY-NC-ND 4.0 -käyttöluvalla. Voit jakaa avoimen kirjan, mutta sinun on mainittava lähde asianmukaisesti.Et voi käyttää aineistoa kaupallisiin tarkoituksiin, etkä tehdä siihen muutoksia. Tarkastele käyttölupaa osoitteessa:

https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/deed.fi